Juhlavuosi 2014
|
Astertec Oy täyttää 15 vuotta
Astertec Oy perustettiin joulukuussa 1998 ja virallinen merkintä Kaupparekisteriin tapahtui 4.2.1999. Yrityksen perustivat Coinline Oy:n omistaja Harri Mononen yhdessä italialaisen yhtiökumppaninsa Massimo Portolanin kanssa. Yritys markkinoi Pohjoismaissa erilaisa kolikoilla toimivia testauslaitteita sekä myöhemmin DPS Promatic srl:n kehittämia gsm-pohjaisia valvontalaitteita. Kaksi muuta yhtiökumppania otettiin toimintaan mukaan ja toinen heistä, nykyinen omistaja ja toimitusojohtaja Asim Karadeniz, lunasti kaikki osakkeet itselleen vuonna 2005.
Pohjoismaissa alkanut kylpylä - ja vesipuistorakentamisen nousukausi innosti Astertecin ottamaan tarjontaansa vesipuistolaitteet. Ruotsissa toimivan Recrean Istvan Fothin kontaktien kautta yhteistyö turkkilaisen, maailman johtaviin vesipuistovalmistajiin kuuluvan Polin Waterparks and Pool Systemsin kanssa alkoi ja ensimmäiset yhteiset projektit tehtiin vuonna 2004. Astertec toimitti 2000-luvulla myös leikkipaikkoja, joista kuitenkin myöhemmin luovuttiin. Ensimmäinen ulkomaan projekti oli nimenomaan leikkipaikka ostoskekukseen Vilniuksessa. Ensimmäiset pohjoismaiset vesipuistoprojektit tehtiin vuonna 2007 Tanskaan (Djurs Sommarland ja Fårup Sommarland). Julkishallinnon uimahalliprojekteihin osallistuttiin ensimmäisne kerran vuonna 2007 (Järvenpää). Ensimmäinen projekti Venäjälle tehtiin suomalais-venäläisen Hansastroin ja Polin Russian kanssa vuonna 2013. |
Kuvassa: Harri Mononen (vas.) ja Asim Karadeniz